Pohjolan taidegrafiikan keskus
Pohjolan taidegrafiikan keskus
Jyväskylän kuvataide-elämässä kohosi taidegrafiikka merkittävään asemaan 1970 luvulla, jopa siinä määrin, että kaupunkia kutsuttiin Pohjolan taidegrafiikan keskukseksi. Siihen vaikuttivat ennen kaikkea jyväskyläläinen, 1975 lähtien järjestetty kansainvälinen grafiikan triennaali Graphica Creativa, grafiikan pajan perustaminen 1977 sekä Suomen taidegraafikot yhdistyksen grafiikanvedoskokoelman deponointi Alvar Aalto museolle 1981.
Jyväskylästä grafiikkakeskus
Grafiikan perinne Jyväskylässä ei vielä 1970 luvulla ollut erityisen vahva, sillä täällä toimi vain muutama päätyönään grafiikkaa tekevä taiteilija. Grafiikan tasoa maakunnassa koetettiin tosin kohottaa Jyväskylän taiteilijaseuran järjestämin kurssein 1950 luvulla sekä keskittämällä Jyväskylän kaupungin taidekokoelmien taidehankintoja entistä enemmän grafiikkaan 1970 luvulta lähtien.
Taidegrafiikan nousukausi maakunnassa alkoi perustamalla Jyväskylään maamme ensimmäinen kunnnallinen grafiikanpaja 1978. Grafiikkakeskus toimi aluksi ns. Nikolain kulman rakennuksessa Asemakadun ja Vapaudenkadun risteyksessä vuoteen 1984, jolloin se muutti Halosen harmonitehtaan taloon, Hannikaisenkatu 39. Jo alusta asti grafiikan pajassa oli tilat ja välineistö syväpainoa, kohopainoa, litografiaa ja serigrafiikkaa varten sekä hyvin varustettu pimiö. Halosen talossa toimi grafiikan pajan lisäksi grafiikkaa esittelevä galleria Harmonia. Vuodesta 1994 lähtien grafiikkakeskuksen toiminta oli osa Alvar Aalto museota ja Halosen talossa työskenteli osana museon henkilöstöä gallerian hoitaja sekä tutkija.
Tärkeä osuus grafiikan pajan perustamisessa sekä toiminnan kehittämisessä oli Keski-Suomen läänintaiteilijoina työskennelleillä ja graafikoina toimineilla kuvataiteilijoilla. Läänitaiteilijakokeilusta 1974 lähteneen läänintaiteilijajärjestelmän yksi lähtökohta oli taiteilijoille sopivien työpaikkojen luominen ja alunalkaen työn pääsisällöksi määriteltiin ohjaustoiminta. Juho Karjalainen (1978–1984), Marjatta Nuoreva (1984–1988) ja Tarja Teräsvuori (1988–1997) hoitivat läänintaiteilijoina yhtäältä virkamiehen tehtäviään edistäen taidegrafiikan asioita kaupungin taidetoimikunnassa ja vaikuttaen taiteen ammattijärjestöissä, toisaalta he hyödynsivät monipuolisesti kansainvälisiä kontaktejaan pajan toiminnan ulottamiseksi Suomen rajojen yli. Läänintaiteilijan toimeen oli alun perin sisällytetty jaksoja myös omalle taiteelliselle työskentelylle, mutta luovan työn osuus poistettiin läänintaiteilijajärjestelmän vakituistamisen yhteydessä vuonna 1984. Muutos aiheutti epäilyksiä, voitaisiinko jatkossa saavuttaa ne tavoitteet, joihin läänintaiteilijajärjestelmän luomisella oli alun alkaen pyritty.
Kansainvälisyys oli 1980 luvulla vielä Suomessa tuore ilmiö, jonka monenlaisia ilmenemismuotoja tervehdittiin ilolla ja sisäänhengitettiin innostuneina. Pohjoismainen yhteistyö oli kenties vilkkaampaa kuin koskaan. Suomessa nähtiin runsain mitoin kansainvälisen nykytaiteen näyttelyitä ja ulkomaisia kuraattoreita ja kriitikoita kutsuttiin näyttelytoimintaan mukaan. Nykynäkökulmasta voi olla vaikea hahmottaa sitä voimaa, jolla maailma vyöryi Suomeen 1980 luvulla. Suomalainen taide tuli osaksi globaalia taidemaailmaa, eikä tyytynyt ainoastaan vaikutteiden vastaanottajan rooliin.
Kansainvälinen yhteistyö oli sangen vilkasta Halosen talossa 1980 luvulla ja grafiikan paja herätti kiinnostusta kansallisesti sekä kansainvälisesti. Kansainvälisyys on sittemmin muodostunut jonkinlaiseksi selviöksi, mutta Jyväskylän grafiikan paja ei häviä sen suhteen tuumaakaan nykykontekstista katsoen 2010-luvun kulttuurikeskuksille. Halosen talon yläkerran majoitustilat mahdollistivat taiteilijavaihdot ja residenssitoiminnan.Työskentelytilat olivat edistykselliset ja palvelivat pajan käyttäjiä hyvin. Keskiössä oli taidegrafiikan kurssitoiminta, mutta kävijöille oli tarjolla vaihtelevia sisältöjä. Galleria Harmonian näyttelytiloissa esiteltiin yleisölle monipuolisesti taidegrafiikan erilaisia ilmaisumuotoja, menetelmiä ja suuntauksia. Lisäksi Halosen talon tiloissa toimi vuoteen 1994 saakka Jyväskylän taiteilijaseuran galleria ja taidelainaamo. Paja toi Keski-Suomeen vuosittain runsain mitoin taidegrafiikkaan liittyviä maakunnallisia, valtakunnallisia ja kansainvälisiä toimintoja ja tapahtumia. Vastavuoroisesti vaihtonäyttelyt, kansainväliset koulutukset ja benchmark-matkat tekivät keskisuomalaista taidetta ja taiteilijoita tunnetuksi maailmalla. On huomionarvoista, että vielä 1990 luvun alkuun saakka kaikki kansainvälisen yhteistyön muodot ja kontaktit hoidettiin pitkälti perinteisen kirjepostin välityksellä.
Grafiikkakurssien rikkaat ja kauaskantoiset vaikutukset
Usein taidemaailman instituutiot vaikuttavat ja osallistuvat taiteessa tapahtuviin muutoksiin. Niin teki myös Jyväskylän grafiikkakeskus tarjoamalla alustan aktiiviselle kansainväliselle yhteistyölle. Vaikutus oli kaksisuuntainen, sillä kansainvälisesti merkittäviä tekijöitä tavoittanut paja muuttui toiminnan vaikutuksesta myös itse. Jyväskylän grafiikan pajan toiminnan rungon muodostivat grafiikan peruskurssit, joita järjestettiin syys- ja kevätkaudella. Taidegraafikkojen muistellessa taiteilijoille kesäaikaan järjestettyjä valtakunnallisia erikoiskursseja vuosikymmeniä myöhemmin, toistuu usein kaksi nimeä: Karen Kunc ja Kunito Nagaoka. Toimintavuosi 1986 tuntuu tehneen moneen erityisen voimakkaan vaikutuksen. Puupiirros avautui uudella tavalla monelle keskisuomalaiselle graafikolle Kuncin yhden laatan tekniikan – niin sanotun reduktiopuupiirroksen – avulla. Kunito Nagaokan akvatintakurssia varten Marjatta Nuoreva suunnitteli pajalle kokonaan uuden syövytyskaapin ja kuivatuslevyjärjestelmän, mikä vaikutti metalligrafiikan työskentelymahdollisuuksiin. Sekä Nagaokan että Kuncin kirjaimellisesti uraauurtavat menetelmät jäivät elämään ja muotoutuivat monien pajan taiteilijoiden käyttöön.
Lienee selvää, että pajalla järjestetyt kurssit vaikuttivat myös Keski-Suomen taidegrafiikan visuaaliseen ilmeeseen. Vaikeampaa on linjata tarkalleen ottaen, miten. On turvallista todeta, että ainakin rikastavasti, sillä pajalla järjestettiin 1980 luvulla valtava määrä kursseja grafiikan erilaisista tekniikoista. Kurssivalikoiman runsaus sai jatkoa seuraavalla vuosikymmennellä, jolloin kurssivalikoimaan tuli muiden muassa monotypia ja kasvava määrä valokuvapohjaiseen työskentelyyn perustuvia menetelmiä. Samoin kuin paja oli taidegrafiikan kurssitoiminta maaperä ja mahdollistaja, kurssit toimivat alustana, jolta taiteilijoiden omat kokeilut ja tekniset sovellukset ponnistivat palvelemaan kunkin graafikon omia ilmaisullisia tarpeita.
Paja oli eloisa ja joustava yhteisö, jossa jäsenillä saattoi olla vaihtelevia rooleja: Uransa alussa olevat taiteilijat opettivat kurssilaisille grafiikan perustekniikoita, osallistuivat itse taiteilijoille järjestetyille kursseille ja käyttivät pajan tiloja itsenäiseen taiteelliseen työskentelyynsä. Grafiikan pajalla työskenteli säännöllisesti puolenkymmentä tekijää. Ulla Virralle paja oli vuosia tekemisen kiinnekohta. Muita aktiivikäyttäjiä olivat muun muassa Kirsi Neuvonen, Riitta Uusitalo ja Jyrki Markkanen. Grafiikan pajassa toimi työmestarina Olli Puusaari, joka myös itse osallistui taiteen tekemiseen. Graafikoiden lisäksi grafiikkakeskuksessa työskentelivät Alvar Aalto museon tutkija sekä gallerianhoitaja.
Uudet menetelmät jättivät lähtemättömän jäljen alueen taidegrafiikkaan. Samaan aikaan jatkoivat olemassaoloaan sinnikkäästi myös 1970 luvulta periytyvät grafiikan menetelmät ja ilmaisutavat. Rohkeimmat kokeilut kuuluivat – kuten niin usein – nuorille taiteilijoille, mutta myös muut laajensivat menetelmävalikkoaan. Näyttää siltä, että nuoren taiteilijasukupolven keskuudessa oli 1980 luvulla tyypillistä tavoitella jotakin vallankumouksellista. Ennakkoluuloton kokeilu synnyttikin uusia, käyttökelpoisia tekemisen tapoja. Taidegrafiikassa vaikuttaneet säännöt löyhenivät ainakin hiukan, ja erilaiset menetelmät näyttävät eläneen aiempaa vapaammin rinta rinnan. Vallankumouksellisuus piili kuitenkin kenties asenteissa enemmän kuin lopputuloksissa. Erilaisiin ilmaisutapoihin alettiin kuitenkin suhtautua suopeammin. Ainakin keskustelu taidegrafiikan syvimmästä olemuksesta vaikuttaa muuttuneen jossain määrin irrelevantiksi noihin aikoihin. Taidegrafiikka – tai mikään muukaan – tuskin oli tuon vuosikymmenen jälkeen enää yhtä mustavalkoista.
Graphica Creativa 1975–1996
1970 luvulla Suomessa alettiin yhä enemmän hakea kansainvälistä vuorovaikutusta myös taidegrafiikan alalla. Vaikka graafikot loivat kontakteja ja osallistuivat vilkkaasti ulkomaisiin näyttelyihin, yleisöllä ei kuitenkaan ollut tilaisuutta riittävän laajasti tutustua ulkomaiseen taidegrafiikkaan. Alvar Aalto museoseura ja Suomen Taidegraafikot ry perustivat 1974 Luova Grafiikka yhdistyksen, jonka tehtävänä oli edistää yleisön grafiikan tuntemusta ja kehittää suomalaista taidegrafiikkaa. Jo alusta lähtien Alvar Aalto museon valmistuminen Keski-Suomen museon välittömään läheisyyteen loi edellytykset laajahkon kaksiosaisen näyttelymiljöön käytölle. Vuoteen 1987 saakka Jyväskylän jokavuotiset kulttuuripäivät, Jyväskylän Kesä, tarjosivat triennaalille valmiin kansainvälisesti tunnetun organisaation ja luontevan kokonaisuuden, johon kuvataiteen näyttelytoiminta perinteellisesti on liittynyt. Ensimmäisten näyttelyiden suojelijana toimi juhlavasti presidentti Urho Kekkonen.
Graphica Creativan päämääränä oli aina saada näyttelyyn sekä paikallisiin taidekokoelmiin eri maista esille ajankohtaisia teoksia, joiden avulla saattoi saada käsityksen maan taidegrafiikasta. Parhaimmillaan kansainvälinen triennaali esitteli rikkaan valikoiman eri kulttuureista kumpuavaa taidegrafiikkaa. Mutta usein, huolimatta siitä, että triennaaliin saatiin kutsuttua poikkeuksellisen paljon huippugraafikoita, valintaprosessin seurauksena näyttelyyn osallistuneet taiteilijat olivat hyvin homogeeninen ryhmä. Näyttelyistä tuli näin ollen tasapaksuja ja mielikuvituksettomia. Triennaalissa oli samaan aikaan esillä useita satoja teoksia, joten näyttelyistä väkisinkin tuli hyvin laajoja ja siten raskaita kokonaisuuksia. Näyttelyt koettiin usein myös hyvin sekaviksi ja ahtaasti ripustetuiksi, koska teoksia oli paljon ja ne olivat hyvinkin erityylisiä. Tätä ongelmaa pyrittiin välttämään pyytämällä taiteilijoilta suurempia ja yhtenäisempiä kokonaisuuksia. Eheyden tunnetta lisättiin myös panostamalla näyttelynripustuksen suunnitteluun. Laajuudessaan näyttelyt kyllä antoivat hyvän läpileikkauksen kansainvälisestä ja suomalaisesta taidegrafiikasta.
Jokainen triennaali pyrittiin kokoamaan hieman eri periaatteilla ja jokaisella näyttelyllä oli teemansa. Olipa teemana sitten pohjoismainen grafiikka tai Euroopan ulkopuolinen grafiikka, lopulta päädyttiin pohtimaan, miten puhua grafiikasta taiteena ja mitä on grafiikka. Missä kulkee taidegrafiikan rajat? Onko kopioiden, valokuvan, nappien ja lankojen käyttö grafiikkaa? Miten olennainen osa taiteellista ilmaisua ovat taito, tekniikka, työmenetelmät ja –välineet? Onko tekniikkaa merkittävämpää taiteilija tekijänä, kokijana, ihmisenä ja persoonallisuutena? Miten paljon teokseen vaikuttavat taiteilijan tieto ja kokemus tai luova kapasiteetti? Uhkana nähtiin, että taidegrafiikassa teknilliset menetelmät ja niiden avulla aikaan saatavat esteettiset yksityiskohdat muuttuvat itsetarkoitukseksi peittäen kuvan sisällyksellisen tyhjyyden. Vastakkaisina asetelman osasina tekniset kysymykset tai taiteellinen ilmaisu ovat Graphica Creativassa vuorovuosina saaneet enemmän tai vähemmän painotusta.
Alkuvuosina Graphica Creativa triennaali sai laajasti palstatilaa sekä päivälehdistä että alan erityislehdistä. Aikakauden viimeinen näyttely vuonna 1996 huomioitiin laajemmin vain paikallisessa maakuntalehdessä Keskisuomalaisessa. Triennaali nostatti lehtien kritiikeissä ansiokkaasti esiin taidegrafiikkaa. Grafiikka on mieletty monistettavuudessaan halvaksi taiteeksi, mutta 1980 luvulla grafiikan hinnat alkoivat nousta. Millainen oli kansainvälisen grafiikan taiteellinen taso? Vuoden 1990 triennaalin parasta antia tuntui olleen Luova Grafiikan julkaisema, museolehtori Teija Hihnalan ja taiteilija Riitta Uusitalon tekemä, Grafiikkaopisto 1, grafiikan menetelmien opas. Parhaimmillaan triennaalit toivat esille mielenkiintoisen kuvan eri maiden tyylivirtauksista. 1980 luvulla Yhdysvalloissa kokeiltiin erilaisilla materiaaleilla pop-taiteen räikeitä väriyhdistelmiä. Pohjoismaalaiset suosivat mustavalkoisia esittäviä kuvia. Entä millaisia kuvia syntyi Euroopan ulkopuolella? Ainakin se selvisi vuoden 1993 triennaalissa, että taide elää vahvasti joka puolella maailmaa, mutta erityisesti Afrikan maiden grafiikan omintakeinen ja heidän traditioonsa perustuva kuvakieli herätti kiinnostusta ja innostusta. Heihin verrattuna eurooppalainen grafiikka nähtiin tunkkaisena ja ahdistavana.
Graphica Creativa, Jyväskylässä järjestettävä, kansainvälinen taidegrafiikan triennaali jatkuu edelleen. Vielä 1970 luvulla monille taidegraafikoille mustavalkografiikka oli sitä oikeaa grafiikkaa, väri ja suuri teoskoko kuuluivat maalauksen puolelle. Mutta maalauksellisuus tuli osaksi suomalaista grafiikkaa 1980 luvulla. Värin käyttö grafiikassa ei ollut vain kuvan värittämistä, vaan laatalla voi myös maalata kuten siveltimellä konsanaan. Uuden ekspressionismin edustajat nousivat esiin väellä ja voimalla. Vedokset alkoivat kilpailla värikkyytensä ja kokonsa puolesta maalausten kanssa, niitä tehtiin myös monumentaaliseen kokoon ja tilattiin julkisiksi taideteoksiksi. Tähän vaikuttivat myös 1990 luvulla käyttöön otetut uudet menetelmät, kuten carborundum ja polymeerigravyyri. Myös grafiikan työhuoneiden syntyminen, esimerkiksi Grafiikkakeskus Jyväskylässä, teki mahdolliseksi hankkia entistä suurempia prässejä.
Taidegraafikoille grafiikan monistettavuus ei enää ole itseisarvo; suurikokoisista, moneen kertaan painetuista teoksista otetaan vain muutaman kappaleen sarja, usein vedoksia valmistetaan vain yksi kappale. Tekniikasta on tullut osa ilmaisua. Taiteilijan ei tarvitse enää sitoutua mihinkään välineeseen, vaan hän voi valita välineen ja toteutustavan sisällöllisten ja ilmaisullisten tavoitteidensa ja tarpeidensa mukaan. Siten valokuvaaja vedostaa teoksiaan grafiikkana ja graafikko käyttää teoksissaan hyväksi valokuvaa tai “täydentää” vedoksiaan siveltimellä. Nykyisin myös mediataide muokkaa kuvaa sähköisessä muodossa, monistettua taidetta sekin.
Jaana Oikari ja Maya Syrjälä
Lähteet
- Castrén, Hannu: Häkellyttävän runsas Graphica Creativa. Keskisuomalainen 28.6.1981
- Eeva-Liisa Isomaa. https://fi.wikipedia.org/wiki/Eeva-Liisa_Isomaa . 1.11.2019
- Helsingin Sanomat: Kuvataidekongressi aloitti ja kysyi: Miten taiteilija säästyy kaupallisuudelta. 25.6.1975
- Helsingin Sanomat: Graphica Creativa 75 Taidegrafiikan laaja katselmus Jyväskylään. Helsingin Sanomat 5.6.1975
- Juutilainen, Kikka: Kulttuuri saapui kaupunkiin. Grafiikan juhlaa. Vastin 12.7.1984
- Juutilainen, Kari: Graphica Creativa – luova Grafiikka. Länsi Savo 8.7.
- Keskisuomalainen: Graphica Creativa – nuorekkaasti kansainvälinen. Keskisuomalainen 24.6.1975
- Kivirinta, Marja-Terttu: Jyväskylässä puhaltavat intimismin tuulet. Helsingin Sanomat 27.6.1981
- Komppa, Jukka: Grafiikan tulva Jyväskylässä. Graphica Creativa avaa uudistetun Keski-Suomen museon. Keskisuomalainen nimeämätön päivämäärä
- Mindplay and Fingerdanse Ragnheiður Jónsdóttir’s career in art Jónsdóttur. https://artmuseum.is/exhibitions/mindplay-and-fingerdance-ragnheidur-jonsdottirs-career-artjonsdottur. 25.10.2019
- Mänttäri, Jarkko: Harvinaista kuvataidetta esillä Jyväskylässä. Luovaa grafiikkaa Euroopan ulkopuolelta. Kansan uutiset 10.11.1993
- Nyrhinen, Tiina: Graafikon luovuus ei näy näyttelyssä. Helsingin Sanomat 21.9.1990
- Nyrhinen, Tiina: Luovuus palasi grafiikan triennaaliin. Bushmannien grafiikka muistuttaa, että ilokin kuuluu taiteeseen. Helsingin Sanomat 19.11.1993
- Outi Heiskanen https://fi.wikipedia.org/wiki/Outi_Heiskanen 24.10.2019
- Satakunnan Kansa: Jyväskylän Kesä avattiin. Satakunnan Kansa 24.6.1981
- Sarje, Kimmo: Keski-ikäinen kymmenvuotias juhlii. Helsingin Sanomat 15.7.1984
- Shu Takahashi. https://www.abc-arte.com/en/artists/61-shu-takahashi/biography/ 25.10.2019
- Simpanen, Marjo-Riitta: Graphica Creativa. Taide 6/1990
- Sorjonen, Kyösti: Kesä keskisuomalaisittain. Keskisuomalainen 5.7.1975
- Syrjälä, Maya: Taidegrafiikan 80-luku. Menetelmällisten muutosten vaikutus keskisuomalaiseen taidegrafiikkaan. Maisterintutkielma Jyväskylän yliopisto. Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Taidehistoria. Kevät 2019
- Tetsya Noda. Grafiikkkaa. 31.10.1981–22.11.1981. Porin taidemuseo.
http://www.poriartmuseum.fi/fin/arkisto/etsi_nayttely/ed.php?vuosi=1981 25.10.2019 - Tuominen, Maila-Katariina: Taidegrafiikan painotallit esittäytyvät. Aamulehti 30.6.1987
- Wettenhovi, Hannu-P.: Luova Grafiikka 1978. Loistava grafiikan läpileikkaus. Nimeämätön lehtileike 3.9.1978.